sunnuntai 16. helmikuuta 2014

PUOL VUOTTA!!

Hola! Tänään oon ollut tasan 6 kuukautta Paraguayssa. Tasan kuusi kuukautta sitten itkin silmät päästäni miettien mitä menin tekemään. Miksi ihmeessä piti lähteä maailman toiselle puolelle kun kaikki oli siellä kotona niin hyvin? Ensimmäiset kuukaudet olivat rankkoja ja joulukuussakin vallitsi ihan hirvittävä koti-ikävä. Kuitenkin kun mietin mun vaihtovuotta kokonaisuudessaan, ei mulla todellakaan tule niitä huonoja asioita mieleen. Kaikki ne hyvät hetket ja ne ihmiset keihin oon tutustunut on romuttanut kaikki huonot hetket ihan kuus nolla. Tulevat vaihtarit: Älkää lannistuko jos ja kun niitä rankkoja hetkiä tulee, olin ihan varma, niiden ekojen viikkojen aikana, että tästä taitaa sittenkin tulla elämäni hirvein vuosi :D Olin kuitenkin täääysin väärässä! Kaikkeen tottuu, oli se sitten mikä maa tahansa. Toisiin maihin kestää kauemmin tottua kun toisiin. Hulluinta tässä kuitenkin on ajatella, etten ole nähnyt omaa perhettäni siihen puoleen vuoteen. Ikävä on asia jonka kanssa oppii elämään, mutta ei sitä pois saa. Tämän vuoden jälkeen ikävän kohde vaihtuu ja alan ikävöimään vaihtovuottani. Suomeen voin aina palata - vaihtovuottani en tule ikinä saamaan enää takaisin. 
mburucuaya(?????) mehu! Super rico ❤️ Btw we have so much fruits in our backyard! Like all kind of fruits. I can just walk outside and take a mango from the tree if I feel like it ;) 

Hello! Today I have been exactly 6 months in Paraguay. Exactly 6 months ago I was crying my eyes out of my face and thinking what have I done. I was thinking that why did I want to come to another side of the world when everything was completely fine at home? First months were hard and in december I missed home a lot. Anyway when I'm thinking about my exchange year in general, the bad things doesn't come to my mind at all. All the good moments and the people that I've got to known here, have killed the bad memories. Future exchange students: don't give up if and when you will have those ruff moments. I was so sure after my first 2 weeks that this is going to be the worst year of my life :D But I was soooo wrong! You can get used to everything no matter what is the country. To some countries it might take longer to get used to and to another country it can be really easy to settle down. The craziest thing is still that I haven't seen my family in half of a year. Homesickness is something that you get used to live with, but you never get rid of it. After this year I won't miss Finland anymore, I will miss my exchange year. Finland is a place where I can always go back, but I can never get back my exchange year. 

Noh jokatapauksessa asiat sujuu erittäin hyvin! Eilen menin rotarykokoukseen jossa näin pitkästä aikaa mun kavereita. Kokouksen jälkeen mentiin sit minä ja Carla Iirikselle yöks, eli tohon mun naapuriin. Höpötettiin vaikka ja mitä, tilattiin pizzaa ja syötiin kyllä ihan liikaa kaikkia herkkuja :D Katottiin sit Avatarii joka oli mulle ihan ensimmäinen kerta kun sen näin. Se loppu meni kyl vähän siihen et puhuttiin vaan ku luulin et siin oli suunnilleen loppuminuutit meneillää mut sit se jatkuki ainaki puol tuntii viel :D nii en ehkä kauheesti keskittyny siin lopus enää. Nukahin sit siin sohvalle jossain kolmen mais kunnes iiris herätti mut ja raahauduin yläkertaan nukkumaan. Heräiltiin siinä puol 1 aikaan, syötiin aamupalaks eilistä pizzaa ja minä keksejä hohhoh. Alettiin kattoo olympialaisia! Oli niin ihanaa et vihdoin pääsin kattoo niit telkkarista. Sit ne näytti aina välil Suomi-Kanada matsii ja olin niin innoissani!! Se oli niin läppää kyl koska se selostaja puhu espanjaa nii se sano tosi hassusti kaikkien suomalaisten nimet haha. Harmi vaan että Kanada sit loppujen lopuks voitti ;( Mutta oli erittäin kiva viikonloppu ja viikko yleensäkkin ❤️ Ja tos pari päivää oli muute vaan 25-30 astet nii oli oikeesti vähän kylmä :D kylmät suihkut vaihtu lämpimään ja ilmastoinnit meni kiinni haha. Olin kyl niin ilonen et oli pari päivää tollasta "vilposta"!! Mut mua alko vähä pelottaa et voi ei tossakonse kuumuus kausi nyt jo oli hahah en haluu et se loppuu vielä! Mut joo hyvää hiihtolomaa kaikille sinne Suomeen mulla alkais keskiviikkona vihdoinki koulu tän reilu 3kk loman jälkeen ;D! Chauu



Well anyway things are going really well! Yesterday I went to the rotary meeting and for a long time I saw my friends again. After the meeting we went to the house of Iiris(who really lives so near to me) with Carla. We ordered pizza, talked about everything, and ate waaay too much candies. Then we were watching Avatar which was the first time for me. In the end we were pretty much just talking because I thought that its going to end like in few minutes but it kept continuing at least half an hour :D Then I fell asleep on the couch about 3 am until Iiris woke me up and I took myself upstairs to continue sleeping. We woke up like 12:30, and had pizza and cookies for breakfast hohoh. Then we started to watch the winter olympics! It was sooo nice that I finally had a chance to watch them from tv. They were also showing Canada - Finland ice hockey game some moments and I was sooo excited!! It was so funny though because the commentator was talking in spanish and he said all the finnish ice hockey players names so funny way hahah. But sadly Canada won in the end ;(  But the weekend was really nice and the whole week actually ❤️ Couple of days it was only like 25-30 Celsius degrees and it actually felt cold :D But I was so happy that it was few days like that! I was kind of worried though that was this the whole heat?? noo I don't want it to end yet hahah.
Happy winter holiday for everyone in Finland, I will finally start a school after 3 months holiday on wednesday haha :) Chauu!

perjantai 14. helmikuuta 2014

Keskiyön tilitystä..

kaikissa kolmessa kodissani jossa olen asunut, lähes jokatoinen päivä on musaa soitettu jossain naapurustossa ihan täböön ja on ne ehkä vähän sitä nukahtamista haitannut niin arvatkaa vituttaako kun jotkut apinat valittaa facebookissa siellä Suomessa että "voi vittu kun mun naapurit kattoo niin kovaa telkkaa en saa nukuttuu yhyy" siis tottakai jos joku pitää jotain ihan älytöntä älämölöä joka päivä yöhön asti niin kyllä siitä sit voi valituksen tehä mut suomalaiset on just sellasia et 1. kerran pidät bileet vuodessa niin takuuvarmasti soitetaan kytät paikalle liian kovan metelin takia :D jokaikinen ihminen  varmastikkin josssain vaiheessa elämäänsä niitä juhlia pitää - ja kukaan ei kuole vaikka yksi yö huonosti tulisikin nukuttua. KIITOS JA KUITTAUS muistan kyllä jokaikisen regaetton biisin ulkoa tän ja 5 muun yön jälkeen MUTTA ei haittaa, ainakin ihmiset osaavat pitää hauskaa munkin puolesta!!!XD Eikä ketään muutakaan tunnu pahemmin haittaavan - this is why I love Paraguay.

Translation - sorry for my bad english:
All of the 3 houses that I've lived in during this exchange year, almost every other day someone have played music really loudly in the neighbour hood at night. Of course that makes it difficult for me to fall asleep, so can you imagine how much it pisses me off when some f*cking monkeys in Finland writes in facebook "buhuuh my neighbour is watching tv so loudly I can't sleep thanks a lot" I mean ofc if someone makes really loud noise every day till night, then you can complain, but you can be sure that if you keep a house party once in a year in Finland, your neighbours will call the police, because of the loud noise :D Every person for sure at some point of their lives keeps parties - and nobody will die after one badly slept night. THANK YOU I'm done! I will remember every single reggaetton song after this and 5 other nights, BUT I don't mind, at least people knows how to have fun!! :D And it doesn't look like anybody else minds either - this is why I love Paraguay.

Besos Alisa joka ei saa unenpäästä kiinni ;)

torstai 13. helmikuuta 2014

Urheiluhullu hehe

 Hola! Ihanaa kun on tullu tehtyä niin paljon asioita viimeaikoina. :) Tiistaina alotin siis tenniksen. Siellä tunnilla ei onneks oo kun 4 ihmistä mun lisäks, kaks niistä mun sisaruksia, joten voin mokailla ihan rauhassa :D Sit se tennisopettaja kysy mult et miks valitsin Paraguayn mihi on nii noloo aina vastaa: ".. noh oikeestaa halusin mennä meksikoo tai Argentiinaa mut mut nyt pistettii paraguayhi" xD mut lisään sit aina et: "Mut tykkään Paraguaysta niin ei se haittaa!!" Juu eli siis tenniksessä en vielä mitenkään loista mutta ihan hyvin se ensimmäiseksi tunniksi meni :) Tenniksen jälkeen mentiin sit kuntosalille mun siskon kanssa ja mun veli ootteli meitä sillä aikaa. Oltiin siellä 1,5 tuntia ja tein siinä lopussa ihan kivasti kaikkii kyykkyjä nii nyt en kyl pysty kävelee yhtää :D Salin jälkeen mentiin uiskentelemaan uima-altaaseen ❤️ Kyllä tää elämä tuntuu aika luxukselta kun alotin tenniksen ja käyn tollasel superhienolla kuntosalilla mahtavineen maisemineen ja voin pulahtaa uima-altaaseenki treenin jälkeen! 



No sit mun host äiti haki meiät joskus puol 8 ja meiän piti mennä yhteen rotareiden tervetuliaisuustilaisuuteen mulle. :D Käytiin nopee vaihtaa vaatteet ja mentii sit yhen niist Rotary Club Lambaren rotareist kotiin. No siel kaikki ihaili mun rotary bleiseriä ja halus ottaa kuvii musta jne. :D No sit jossain vaihees se rotary presidentti piti niiku puheen se esitteli mut ja näin ja sit munki piti pitää puhe. Siis se oli vähän kamalaa kun ei ollut mitään hajua et joutuisin tälläseen nii sit vaa selitin siin kaikkee. Omasta mielestäni se meni kyllä ihan sika hyvin ja sit vielä ne Rotaryt kehu mun espanjaa! En nyt oikein tiedä et oonko vaihtanu kokonaan rotary clubia kun ne mun host vanhemmat siihen kuuluu. Kauheesti ne nimittäin toivotteli mua tervetulleeks siihen clubiin ja kerto et oon ensimmäinen vaihtari niiden klubissa. Samaisessa kokouksessa mun host sisko sai tietää et se menee Taiwaniin vaihtoon! Siis silloin kun mun perhe haki mua sielt mun Rotary henkilön luota niin se kerto et tälle vuodelle on viel paikkoi vapaana joissain maissa esim. Taiwan, Venäjä, slovakia ja jotain en muist.. sit mun vanhemmat oli silleen et no tää meiän tytär haluis lähtee et Taiwan on tosi kiva paikka jne. Sit ne oli kysyny joltain Rotarilta et voiks Taiwanii mennä 14 vuotiaan ja se kuulemma käy niin nyt se mun host sisko sit menee sinne elokuussa :D Ite kun mietin kuinka vaikee tää vaihtovuos on ollut niin oon vähän huolissani et se lähtee noin nuorena, mut se on kyllä tosi kypsä ikäsekseen, että kaipa se pärjää. 

Eilen heräiltiin siinä puolen päivän aikaan ja siinä 4 maissa lähettiin sit taas salille. Mentiin nyt hakee mulle oma salikortti mun host äidin kaa. Se vaan sano et juu mun aviomies lähetti tänne kirjeen et meiän kaa asuu rotary vaihtari niin sen pitäis päästä jäseneks tänne. Sit ne oli vaan silleen okei! nappas musta kuvan ja 5 min nii mulla oli se kortti kädessä :D Kerrankin asiat sujui ongelmitta ja nopeasti Paraguayssa.

 Oltiin melkeen 2 tuntia salilla ja sit mentii taas uimaa ja mun host veliki tuli sinne. Oli taas tosi kiva päivä ja oon kyllä niin ilonen täällä uudessa perheessä! Tänään mennään taas tennistunnille jos ei ala sataa vettä, mut ainaki salille :) 
Pusuja sinne Suomeen ja onnea vanhojen tansseihin ja penkkareihin! Chauu bellas


My host cats Olivia and Negro (=black xD)

Hello! It's so nice that I've done so much things lately :). On tuesday I started to play tennis. Luckily there is only 4 people in the class plus me, and 2 of them are my siblings. So it doesn't mind if I do mistakes hehe.. :D Then the tennis teacher asked me why I chose to come to Paraguay.. it's always so imberresing to answer to that question because I'm like: ".. well actually I wanted to go to Mexico or Argentina, but they just decided to put me here" XD But I always add that: "But I like Paraguay so I don't mind!!!". But yeah in tennis I'm not so good yet, but it went pretty well for a first class :)!
After tennis I went to the gym with my sister, and my brother went to wait for us somewhere. We were at the gym 1,5 hours and in the end I made so much squats so I can't walk anymore haha. Then after the gym we went to the swimming pool ❤️ Life feels pretty luxury, because I started tennis and I go to this super fancy gym with an amazing view and after working out I can go to swimmingpool!
Then my host mom picked us up at 8:30pm and we had to go to a rotary meeting which was like a welcome thing for me. We went to our home to change our clothes quickly and then we went to the house of one person of the Rotary Club Lambare. Well there everyone was admiring my rotary blaizer and wanted to take pictures of me :D. Then at some point the Rotary president kept a speech and introduced me to the other rotarians and then he was like okay now can you tell us a littlebit of your year Alisa? :D It was a bit horrible because I had no idea that I have to keep a speech aswell. I was just telling about everything, our trips to Argentina etc. and what I've been doing in Paraguay. I think it went really well because in the end people said that my spanish is really good. I'm not sure if I have changed Rotary Club completely, because they were welcoming me there so much and said that I'm the first exchange student in that Rotary Club. In the same meeting my host sister got no know that she is going to Taiwan for her exchange! Whenever my family came to pick me up from the house of my Rotary person, she was telling that there is still places in some countries for this year. The countries were: Taiwan, Russia, Slovakia and something. Then my parents were like our daughter wants to go to Taiwan! So then the Rotarians asked of the district chairman I guess, if its possible to go to Taiwan when you're  14 years old. It was okay so now my sister is going to Taiwan in August :D  When I'm thinking about how hard this exchange year has been for me sometimes, I'm a bit worried that she's going there when she's only 14. But she's pretty mature of her age so I guess she will be fine :) Yesterday we woke up about 12 o'clock and we went to the gym 4pm. This time we went to get me my own gym card/membership with my host mom. She said that my husband sent you a letter that we have an rotary exchange student living in our home so she needs to become a member aswell. Then they were like okay! Took a photo of me and after 5 minutes I had the card in my hand :D This was probably the first time when things work out really fast and without problems in Paraguay :D We were almost 2 hours at the gym and after that we went to the swimming pool where my host brother came also. Again it was a really nice day and I'm so happy in this new family! Today we'll go again to the tennis class if its not going to rain, but atleast at the gym :) 

Chau Bellas!

maanantai 10. helmikuuta 2014

New home

Hola! Nyt ollaan siis ensimmäinen yö vietetty täällä uudessa kodissa :) Eilinen päivä oli kyllä aika surullinen kun piti "hyvästit" jättää perheelle. Mun host äiti oli ainut joka lähti mua viemään mun rotary henkilön luo niin yritin tehä sen lopun perheen hyvästelemisen mahollisimman nopeesti. Halasin vaan kaikkia enkä siinä itkiessä mitään pystynyt sanomaan muuta kun "No puedo hablar" = en voi puhua. No sit mun host äiti lähti siis viemään mua ja käytii hakee mäkkärin drive in:istä jäätelöt. Mentiin sit sinne mun rotary henkilön luo ja vähän ajan päästä mun seuraava perhekin saapu sinne. Sit siinä juteltiin kaikkiea ja mun ex host äitikin oli vielä siinä. Jonkun ajan päästä kuitenkin aloin vaan itkee. Sit menin halaa sitä mun entist host äitii ja itkin ja itkin vaan. Sit käytiin hakee mun tavarat meiän autosta ja vietiin sinne toiseen autoon vieläkin minä itkien.. No sit ku lähettii siitä nii itkin vieläkin autossa samalla kun mun uus perhe kyseli kaikkia kysymyksiä, siis se oli niin noloo mulle. Selitin siinä sitten et ei mua mitenkään pelota tulla teille et en mä sen takii itke mul vaan tulee ikävä tota mun perhettä ja ne oli onneks tosi ymmärtäväisiä! No saavuttiin sit tänne mun kotiin ja eka asia mikä tuli mieleen niin oli kuumuus. Meillä on nyt koko alakerta remontissa niin oletettavasti siellä ei ole mitään ilmastointia tai tuulettimia. Mulla on oma huone, mutten ainakaan vielä voi nukkua siellä kun siellä ei ole ilmastointia, ja ilman ilmastointia on oikeesti mahdotonta nukkua. Käytiin ensimmäisen illan kysymykset läpi ja ne meni kyllä aika nopeesti, ei mitään epäselvyyksiä oikein ollut. Sit mun perhe näytti missä mun koulu on, jossa mun veli ja sisko myös käy. Se on tosi lähellä meiän kotia ja joka päivä ne tulee koulun jälkeen kotiin kävellen. Sit käytiin kattoo tota yht urheiluklubii mis mun koko perhe on jäsenenä ja mäki tuun olemaan. Tosi kivalta paikalta vaikutti.  Tosi isot kuntosalit, uima-altaat vesiliukumäkineen, tennis- ja fudiskentät, SAUNA! Et vaikuttaa tosi hyvältä. Tää mun perhe oli myös lukenu sen kirjeen musta mikä piti laittaa siihen hakemukseen kun tulin tänne, eli ne ties et harrastan ratsastusta. Niin käytii sit kattoo yhtä tallia joka myös on ihan kävelymatkan päässä meidän kodista. Eli ehkäpä pääsisin siis ratsastelemaankin :) Ennen asuin aika lailla siellä Asuncionin ytimessä, mut nyt asun vähän tälläsellä maaseutu tapasella alueella. Tai ainakin mulle näyttää vähän niinku maaseudulta! Mut siis on tosi nättii ja oli kiva just ajella tuolla ulkona kun heppoja oli kaduilla jne :D jotenki tuli sellanen olo taas et mä oon oikeesti Paraguayssa. Mut siis tää perhe vaikuttaa oikeesti ihan super kivalta! mun sisarukset puhuu paljon ja vanhemmat myös ja siis vaikuttaa tosi rakastavaisilta kaikki. Mun molemmat vanhemmat on siis rotareissa, mut kumpikaan ei oo rotary klubin presidentti. Mun on kyl pakko olla rehellinen ja sanoo et tää kuumuus siis oikeesti pelottaa mua. Ei mulla ennen oo ollut mitää ongelmia sen kanssa kun sisällä kuitenkin on ollut aina viileää ilmastointien takia. Nyt niitä ei kuitenkaan melkeen ollenkaan ole niin siis nytkin istun paikallaan huoneessani juuri suihkusta tulleena ja hikoilen ihan älyttömästi :D. Onneksi sentään saan yöt nukkua sen ilmastoinnin kanssa veljeni huoneessa!:) Illalla vielä ex host äitini lähetti mulle whatssapissa viestiä et miten menee täällä uudessa kodissa jne. ja aloin taas pillittämään. Tuntu et olin just kiintynyt siihen perheeseen ja sit piti lähteä.. mut uskoisin et tän perheen kanssa ei kyllä tuu olemaan mitään ongelmia kun vaikuttaa ihanilta! Sit tänään mun host äiti meni kysymään sielt koulusta et voinko tulla sinne jne. ja ei oo mitään ongelmaa. Ne sano et mun kannattaa mennä niiku lukion viimeselle luokalle, koska Suomessa on niin hyvät koulut nii mulla saattais tulla tylsää kuulemma alemmilla luokilla ;) hahah! Oon niin ylpee, että jopa Paraguayssa lähes kaikki tietää Suomessa olevan yksi parhaimmista koulusysteemeistä. Mut siis itekki halusin kyllä mennä vikalle luokalle, kun ne täyttää tänävuon suurin osa 18 vuotta, eli on sit saman ikäsiä kun mäkin. Koulu alkaa 19. päivä tätä kuuta elikkäs ihan pian! Huomenna meen mun siskon kaa sen tennistunnille ja sen jälkeen kuntosalille. Kuulostaa hyvältä. Tänään mentiin illalla koko perheen kaa sinne urheilupaikkaan uimaan. Päivällä pelailin sisarusten kanssa lautapelejä ja sellasta :) tykkään kun on nuorempia sisaruksia! Ainiin ja tänään sain ensimmäistä kertaa kalaa paraguayssa! jos en laske sushii mukaan. Oli niin hyvää! Lohta ja keitettyjä perunoita. Ihan tuli rakas kotimaa mieleen ❤️

Mun 12v host veli Luis ja 14v host sisko Cielo :) 

Toi mun host veli oli just ihana tänään aamulla heti kun heräsin se tuli kysymään et aionko nukkua vielä ja mitä haluun tehä jne sit se näytti kaikkia biisejä sen jostain laitteesta ja söi mun kaa aamupalaa :)

Traductoooor
Hola! I have now spent my first night in my new home. Yesterday was a bit sad because I had to say "good bye" to my family. My host mom was the only one of my family who was going to take me to the home of my rotary person, so before that I had to say bye for the rest of the family. I just hugged everyone and I couldn't say anything else than "no puedo hablar" = I can't talk, because I was crying so much. Then we left with my mom and went to Mc Donald's drive in to order some ice cream. When we were in the house of my rotary person after a while my next family came there to pick me up. We were talking there all together about rotary stuff and all kind of things until suddenly I just started to cry so much. I started to hug my ex host mom and I was just crying more and more. Then we went to take my suitcases from our car to another car while I was still crying. Then we left with my new family and they were asking all those questions while I was still crying and it was so imberresing for me. I explained for them that I'm not scared to move with them, I'm just going to miss my old family. Luckily they were really understanding :) So the first thing that came to my mind when we arrived to my new home was: "its so hot". There is going on construction work in our downstairs so obviously there's no airconditioner or fans or anything. I have my own room, but there is no air conditioner so atleast for now I can't sleep there yet, because without air conditioner it really is impossible to sleep.   After that we went through the first night questions. They went by pretty fast because there was no misunderstandings. Then my family showed me where is my school which is really close to my home. My sister and brother are also going to the same school with me. Every day after school they are walking home because it really is so close to my home. Then we went to see this social club where everyone of my family are members, and I will be aswell. It seems like a really nice place. There is a huge gym, tennis- and football areas, swimming pools with their waterslides and sauna ❤️ My family read my letter that I had to write for my application, so they knew that my hobby is horseback riding. So we went to see this one stable which is near to my home. Maybe I will have possibility to start riding again :) But anyway my family seems really nice, my soblings talk a lot and my parents are also really loving. Both of my parents are Rotarians. I have to be honest and say that I'm a little scared of this heat. Before I didn't have any problems because the air inside was always kind of cool. But now really the temperature is same inside as outside. Well at least I can sleep with airconditioner what is good :)! In the evening my ex host mom sent me a message in whatssap and asked how is it going in my new home and I started to cry again. Just when I really started to love my family I could say I had to leave. But I think that I wont have any problems with this family because they seem to be so nice!:) Today my host mom went to the school to ask if I can go there. It was completely fine. They said from the school that I should go to the last year of highschool because in Finland the school system is the best ones in a world, so in lower grades I would be bored ;) hahah. Im so glad that even in Paraguay almost everyone knows that we have really good education system :). But also myself I wanted to go to the last year of high school because they are turning 18 this year so they are the same age as me! The school will start 19th of this month, so pretty soon. Tomorrow I will go to a tennis class of my sister and after that to the gym! Sounds good. Today we also went to the social club to swim a little in the evening. And in the afternoon I was playing board games with my siblings. I really like having younger siblings! Oh and today for the first time I ate fish in Paraguay! If I don't count sushi. It was soo nice. Salmon and potatoes ❤️ reminded me of my dear home country! 

Besos Alisa

lauantai 8. helmikuuta 2014

Kuka voisi kellot seisauttaa?

 http://youtu.be/3_mZ2R_hOE0

Holaa! pikapika postaus. Jännittää kyl aika paljon huominen kun on aika muuttaa. Niinku oon jo aikasemmin sanonut niin onhan tää perhe tosi ihana missä nyt asuin ja ihan varmasti mulla tulee olemaan vähän hankalaa hyvästellä ne. Vaihtovuoden huonoin puoli: jatkuva hyvästien jättäminen. Mutta mielummin joudun hyvästelemään, kun että en ikinä saisi tutustua yhtä mahtaviin ihmisiin. 
Alotin siis tänään pakkaamaan ja meni kyllä hitusen hermot hahah. Oon maailman huonoin pakkaaja päällä maan. Jotenkin mul on pakkaamisesta sellanen olo, että aina kun sen tekee joutuu jättämään jotain taakseen.. Ja muutenkin yllätyin kyllä vähän siitä kuinpa paljon on tavaraa kertynyt kun en meinannu saada matkalaukkua kiinni.. Ainiin ja enhän mä siis vielä ole kaikkea edes pakannut :D mutta aika hyvällä mallilla ollaan! 

tyhjä on kaappi... 
Sit löysin myös tälläsen paperinippusen jonka mun sisko mulle anto mukaan kun olin tänne lähdössä.. Huomasin kuinka paljon mul on oikeesti ikävä mun perhettä. Onneks täl hetkel tollaset ikävä hetket pystyy kyllä ohittamaan ihan hyvin kun tietää ettei oo enää paljoon jäljellä :D tai noh ainakin aika menee ihan älyttömän nopee. Aloin taas kuuntelemaan youtubesta kaikkia suomalaisia kappalaita ja huomasin myös kuinka tärkeä ihan oikeesti oma äidinkieli on. Se on vaan sellanen asia mitä tuun aina ymmärtämään täydellisesti(no ehkä en jotain uusia slangisanoja mitkä tän vaihtovuoden aikana on syntynyt). Ja jotenkin oikeesti nyt ku kuuntelin noit suomalaisii kappaleita teki vaan mieli itkee(itkin) koska siis suomenkieli ah. Siis asia jota varmaan eniten rakastan päällä maan! Vaikka se onkin niin junttikieli kuin olla ja voi, se on se kieli minkä oon ensimmäisenä oppinut ja se on se kieli minkä parissa oon lähes koko elämäni viettänyt. Rakastan maatani, mutta varmaan yhtä nopeesti sitä taas alan "vihaamaan" kun toinen kotini pitää taakse jättää. :D 

Besos Alisa

torstai 6. helmikuuta 2014

HAPPY.

  http://youtu.be/3fwz3BYWIMc ah kuunnelkaa ❤️rakastan reggaetoniii en voi muuta sanoo.
Holaa! Hyviä uutisia! Tiedän nyt mun seuraavan perheen. Perheeni asuu siis eri kaupungissa joka on kyllä vähän huono asia, koska tänne missä nyt asun(lähellä kaikkiea) menee autolla joku 35-40 min :(. Onneksi kuitenkin Iiris muutti samaiseen kaupunkiin vähän aikaa sitten ja tidididiiiiii mun koti sijaitsee suunnilleen hänen naapurissaan :D Eli ainakin me ainoot suomalaiset voidaan vielä pitää yhtä jos ei sitten muiden kanssa ehdi näkemään! Mun host vanhemmat, tai ainakin toinen niistä kuuluu Rotareihin. Ilmeisesti mun host isä on sen kaupungin rotary klubin presidentti. Mua vähän pelottaa et ne on sit tosi tiukka perhe kun ovat rotareita mut saa nähä.. Todennäkösesti mul on myös mahollisuus päästä yhen urheiluklubin jäseneks, eli ehkä pääsen ottaa vähä etumatkaa täs vaihtarikilojen pudottamisessa. Niin mul on siis 12 vuotias host veli ja 14 vuotias host sisko. Enempää en oikeestaan tiedäkkään. Niin ja jo sunnuntaina olis muutto! Alko iskee vähän sellanen paniikki et miten ehin pakkaa kaiken ja mahtuuks mun tavarat ees mun matkalaukkuihin ja siivotakki pitäis ja kaikkialle pitäis mennä blaablaablaa :D no jokatapauksessa ootan innolla muuttoa vaikka tätä perhettä tuleekin kauhee ikävä. Sain jo pari päivää sitten tietää et missä se mun tuleva perhe asuu ja arvaa vaan ku kerroin siitä noille muille nii se tanskalainen tyttö ainaki itki ja oli ihan paniikissa ettei enää nähä. Itekki taisin muutaman kyyneleen päästää.. Tuun siis asumaan mun parhaasta kaverista voisin sanoa, ihan hiton kaukana.. Myöski eilen ku näin afs vaihtareita sattumalta ja kerroin et muutan Lambareen nii ne oli sillee et se on paljon vaarallisempi paikka ku Asuncion ja kaikkee. Jess pelotelkaa nyt vielä vähän lisää :D

Mut sitten asiasta kukkaruukkuun.. olin eilen John Davidin kanssa yhessä ostoskeskuksessa sit  nähtii sellanen poikaporukka(varmaan 15-16 vuotiaita) kävelemässä ja yks niistä näytti Justin Bieberiltä xD oon aikasemminki nähny sen nii kiinnitti mun huomion. Sit yhtäkkii kauhee lauma jotain 13v tyttöjä juoksi kiljuen niitten perässä sit just satuttiin istuu siin sillee et ne kaikki keräänty meiän pöydän ympärille kiljumaan ja ottamaan kuvia tämän "Justin Bieberin" kanssa. Siis se oli kyl niin wtf tilanne koska kylhän ne kaikki nyt ties ettei se oo oikee Justin Bieber mut ne käyttäyty ihan ku se olis ollu oikee XD John David sit päätti ikuistaa hetken ottamalla kuvan musta ja Bieberistä ❤️


Myöhemmin mentii syömää sit törmättii norjalaisii afs vaihtareihin ja jäätiin hengailee niiden kaa. Sit Carla tuli paikalle ja siinä sit pölötettiin loppuilta.

Tuli muuten mieleen ku täällähän ei kannata juoda tota hanavettä nii kaikilla on sellaset isot kanisterit sitä pullovettä kotona. En tiiä kuinka usein mut kummiskin aina sellanen vesi kuljetus auto tuo ne vedet kotiin :D sit eilen just ku heräsin nii mun kodinhoitaja oli iha hädässä mulle silleen et Alisa onks sul lainaa 11 tuhatta mulle (melkeen 2e) koska noi vesityypit on ulkona ja mul ei oo yhtää guaranei ja kukaa ei oo tääl kotona. No sit mulki oli vaa joku 4 tuhatta ja annoin ne sille sit yritettii ettii kaikkialt rahaa en tiiä kyl se sit jostain loppujenlopuks löys mut oli kyl aika läppä tilanne.
Joo ja sitte toissapäivänä ku olin menos nukkuu nii yhtäkkii ilmastoinnit ja tuulettimet lakkas toimimasta koko kämpässä!! siis se oli ihan kauheeta oli ihan sika kuuma makasin mun sängys ja hikoilin vaik en tehny mitään. Sit joku 15 min pääst sähköt lähti kokonaa. Oltii ehkä puol tuntii ilman sähköä ja tuntu jo et meinaan kuolla kuumuutee. Nii ja muistakaa, ei sähköä- ei vettä. Eli ei voinu mennä suihkuunkaan. Loppujenlopuks ne sit kuitenkin alko toimiin ja kaikki oli hyvin :D luin myöhemmin et Brasilias oli ollu kans joku super sähkökatkos suunnilleen samaan aikaan. Ja siis tää kuumushan on niin hulluu tääl et meiän koiraki hyppäs ominpäin eilen uima-altaaseen :D! Mun host isä kyl sano mulle yks päivä et oon aika vahva tyttö ku en ikinä valita tästä kuumuudesta. Mut ihan oikeesti 10 kertaa mielummin elän 40 asteessa ja auringon paisteessa, kun silleen etten puoleenvuoteen nää aurinkoa ja on niin kylmä et tuntee sen luissaki asti XD ei ihme että Suomessa tehdään eniten itsemurhia hahah. Kyllä se aurinko vaan sitä energiaa ihan mukavasti antaa!

Mutta tässä kaikki tällä kertaa! Chauu!❤️

tiistai 4. helmikuuta 2014

Traveling down my own road

 http://youtu.be/qyUYb59UOuE 
Hola! En tiiä toimiiks toi linkki mut toivottavasti koska on niin hyvä biisi :) En oikein tiedä mistä kertoisin .. Sain eilen vihdoinkin lentolippu asiat kuntoon! Halusin siis ehdottomasti tulla kesäkuussa takas kotiin, koska haluun viettää kesälomaa siellä ihanassa Suomen kesässä ja tottua taas ihan rauhassa siihen elämään, ennen kun pitää kouluun taas mennä. Mut siis kun Brasilias on silloin kesällä ne jalkapallon mm. kisat nii ei ollu tilaa millää lennoilla (klm ja air france) 13.6 jälkeen. Ei kuitenkaa Iiriksen kaa haluttu tulla viel 12 päivä takas Suomeen nii lennetää nyt sitte 16. päivä ykkösluokassa takasin :D Satanen piti maksaa lisää mikä ei kyl oo paha ku miettii kummiskin kuinka pitkä se lentomatka tulee taas olemaan .. 
Mut jokatapauksessa minä ja Iiris ollaan varmaan ekat jotka lähtee kotia päin meistä vaihtareista :( En haluis yhtään miettiä kotiinlähtöä.. aika menee liian nopee. Nyt jo kun mietin, että mun pitää vaihtaa perhettä tulee kyynel silmään kun tulee niin ikävä tätä perhettä. Oon kummiskin silleen ihan positiivisin mielin vaihtamassa, ja toivon että saisin pian tietää minne oon menossa niin saadaan kouluasiat järjestettyä. Yritän myös miettiä niin, että kun olen taas Suomessa voin alkaa suunnitella tulevaisuuttani ja seuraavia ulkomaan"matkoja".






















I really can't believe that almost 6 months ago I didn't know any of you guys, because now you are the ones that means everything for me. 
Te quiero siempre ❤️