Paraguaylainen sairaala tutuksi..

 Heissan! Perjantaina menin Carlalle yöks ja tarkotuksena oli siellä olla yökylässä koko viikonloppu. Oli ihanaa, niinkuin aina  parhaan kaverini kanssa. Lauantaina mentiin Phoeben host siskon synttäreille ja siel oli sellasta kivaa hengailua vaan. Oltiin siellä about tunti ja mentiin sit kaikki vaihtarit yhessä yhtiin toisiin juhliin. Tai siis mentiin 2 eri porukassa kun ei kaikki olis mahtunu yhteen autoon. Mä olin ite ekassa porukassa Carlan, Caron ja Lean kanssa. 

No saavuttiin sit sinne juhlapaikkaan ja siit vitsi se oli magee! Se talo oli ihan sairaan iso siis kunnon linna, mut siel ei niiku asunu kukaan. Et se oli ihan vaa tota juhlaa varten. Mentii sit innoissamme tutkimaan yläkertaa (siis siinä talossa oli varmaa 5 kerrosta). Oltiin kävelemässä takas alakertaan Carlan Caron ja Lean kanssa ja mä olin samaa aikaa pää kääntyneenä taakse kun puhuin noiden tyttöjen kanssa. Myöskään siellä ei ollut mitään valoa niin kappas, mä luulin että portaat jo loppu ja otin vähä isomman askeleen ja buuuumm lennän joku 5 porrasta alas. Kuulin vaa ku vasemmasta nilkasta kuulu naks ja se että lensin seinää päin ei kyllä tuntunut miltään siihen nilkkakipuun verrattuna. Mun kaverit tuli ihan hätääntyneenä siihen mun luo et alisa onks sun pää kunnossa jne mut ite vaa heitin mun 5cm paksupohjaset kengät vittuun mun jalasta ja kävin pienimuotosta shokkia läpi. Siis joo kyl mua sattu mun kumpaaki jalkaan mut jotenki ei kuitenkaa niin paljoon, tiesin kuitenki et jotain tapahtu oikeesti koska en melkee pystyny hengittää saatika sit puhumaan ku olin jotenki niin shokissa. Mun vasen nilkka turpos varmaan minuutissa kaksinkertaseks ja samoin oikea jalkapöytä vähän. Laitettii siihe mun vasempaa jalkaa heti jäätä ja se vähän tuntu helpottavan nii aateltii yrittää pystynko kävelemää. Ja juu ei ollu toivookaan kävelemisestä, en pysyynyt laittaa painoo yhtään mun vasemmalle jalalle ilman et sattu ihan sairaasti.. Mun kaverit etti sit jotkut pojat sieltä juhlista niin ne kanto mut ulos sieltä. Mietittiin eka Carlan kaa et lähetään sen kotiin taxilla koska mun oli tarkotus jäädä yöks sinne, mut ne kivut vaan ylty nii päätin sit soittaa mun host vanhemmille et tulee hakee mut. Propsit mun ihanille ystäville suurinosa autto mua tosi paljon en tiiäkään mitä tekisin ilman teitä <3 No sit siinä oodeltiin kyllä mä siinä vaiheessa aloin vähän itkemää kun alko sattuu vaan enemmän.. Mun vanhemmat vihdoin tuli niin mun ihanat vaihtarikaveri miehet kanto mut autoon ja sanoin Carlalle et heitä mun kengät roskii en enää ikinä haluu nähä niitä mut se oli sit loppujen lopuks antanu ne mun host äidille XD Mut juu mun vanhemmat sano et voidaan mennä kotiin ja laittaa jäitä ja kattoo jos se alkaa helpottaa mut siin vaihees muistan vaa et sanoin ettei mua ikinä oo sattunu niin paljon joten meiän pitää mennä lääkäriin. Nyt ku mietin nii oikeesti propsit itellenikin vaikka sattu ihan sikana en itkenyt melkeen yhtään vielä siinä vaiheesaa.. No onneks mun host isä on töissä jossain terveys ministeriössä niin siellä sairaalassa kaikki meni tosi nopeesti ja hyvin. En vaan voi uskoo et siis ku mun isä kanto mut ulos sieltä autosta ja laitto pyörätuoliin, niin että vielä vittu silloinki jotku vitun likaset mIehet siin sairaalan ulkopuolella alko mulle jotai huutelee. Vittu et teki siin vaihees mieli repii mun koko jalka irti ja heittää niit päähän. No jokatapaukses se sairaala oli siis tosi epätodenmukanen tuntunen.. aloin vast silloin oikeesti tajuu et missä mä oon ja mitä mulle on tapahtumassa. Olin traumaosastolla, niin siellä oli kyllä potilaita käytävillä toinen toistaan verisempinä. Myöskin se et just kaikki sairaalasängyt oli tosi vanhoja ja se rakennus, sai mut tuntemaan et olin sisällä jotain kauhuelokuvaa. No mult otettiin röntgen kuvat ensin kummastakin jalasta. Ei vittu sitä huudon määrää kun ne yritti kääntää mun jalkaa sivuttain.. siis se oli niin kamalaa. Ton jälkeen ooteltiin hetki niitä kuvia. Sit mun host isä sano mulle et niist röntgen kuvist ei oikee nähny mitää nii pitää ottaa magneettikuvat. Siin vaihees mul alko olla toivoo koska mietin et jossei ne röntgen kuvissa nähny mun murtuneita luita niin tuskin mulla niitä edes on! No se toivon tunne kyllä taas hälveni aika nopeasti siinä magneettikuvien otossa kun mun piti pitää mun jalka siis ihan vaan suotana ja maka selälteen. Maailman normaalein asento mutten yhtää pystyny laskee mun nilkkaa siihen alustalle.. Itkin niin paljon ja muistan vaa et mun koko kroppa vaan täris kun sattu niin paljon ja sit piti viel yrittää olla paikallaan. No joo sit ku ne kuvat tuli olin huoneen ulkopuolel oottamas kunnes mun isä tulee takas ja näyttää mulle käsil et niiku katkes ja sit 3 sormee. Eli siis 3 katkennutta luuta. Siin vaiheessa mä murruin ihan täysin.. itkin itkin ja itkin niin paljon et tais pari muuta herätä siinä vieressä ihmettelemään et mitä on tapahtunut. No sit se lääkäri tuli puhuu mun kaa et meiän pitää tehä leikkaus maanantaina tai tiistaina jne. Sit mun jalka laitettiin kipsiin ja ai vittu se sattu niiii paljoooooon. Ainii niiden piti myös leikkaa ne farkut puoliks et sai sen kipsin laitettuu. Sit vaan kotiin ja omalle perheelle viestiä laittamaan.. ei ehkä maailman mukavin asia kertoa et näin on käynyt sinne toiselle puolelle maailmaa.. 

Tänään sit näytin tota mun toista jalkaa mun vanhemmille ja sanoin et siihenkin kyllä viel sattuu et pitäiskö tarkistaa onks siin jotain, nii sit ne meni lääkärii ja näytti uudestaa niit mun röntgen kuvii nii kappas. Oikeessa jalkapöydässä on joku luu murtunu ja ilmeisestikin niitä on 2.

Tällä hetkellä näyttäis siltä et mun leikkaus onkin vasta torstaina, koska halutaan et sitä on tekemässä parhaimmat lääkärit täällä. Yritetään kuitenkin selvittää huomenna onko mun mahdollista lentää, koska tällä hetkellä en haluu mitään muuta, kuin tehdä sen leikkauksen Suomessa ja sen jälkeen viettää kuukauden toipumis ajan jonka jälkeen kuntoutus ajan omassa perheessäni. Tiedän että täällä musta pidettäisiin ihan mahtavaa huolta, mutta mä tarviin mun perhettä enemmäin kuin mitään. Vikat kuukaudet mulla ei menis täällä mihinkään muuhun kuin kuntoutukseen. En voi edes kuvailla tätä henkistä tilaa. Kaikki voi varmaan kuvitella kuinka paljon sattuu kun on molemmat jalat murtuneet ja useista kohdista... tää fyysinen kipu ei kuitenkaan oo mitään verrattuna siihen, miltä musta tuntuu sisältä.