sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Miltä tuntuu kotiinpalu?

On erittäin vaikeaa millaista kotiinpalu tulee olemaan ennen kuin sen kokee. Itsekin käytin varmaan puolet vaihtovuodesta pohtimiseen, että millaistakohan se on sitten kun tulee takaisin? Näkee lentokentällä perheen ja muut läheiset ihmiset. Palata taas siihen elämään jota on koko elämänsä elänyt, mutta yhtäkkiä tuntuukin niin oudolta?

Noh nyt kun oon ollut kuukauden Suomessa, ajattelin voivani tulla kertomaan miten kotiinpalu on minulla sujunut. Mulla ne ensimmäiset 5 päivää oli vähän säätöä kun olin siellä sairaalassa, mut kyllä eka viikko kotona oli vaan niin siisti. Oli ihanaa olla omassa kodissa, oman perheen kanssa, pitkästä aikaa. Samaan aikaan tuntu etten ikinä olisi Suomesta lähtenytkään. Kaikki tuntuu kuitenkin ihan samallaiselta kuin ennenkin. Ainut muutos on tapahtunut minussa itsessäni.

Muutaman kerran joka päivä on tullut kyllä sellasia hermoromahdus hetkiä. Siis sellasia et miks tää kaikki piti tapahtua just mulle ja miks en saa enää olla niiden rakkaiden ihmisten kanssa siellä Paraguayssa.. Joka yö nään myös unia, että vielä asun Paraguayssa. Suomeen paluu on itseasiassa ollut aika samallaista kuin Paraguayhin tulo, mutta asteen helpompaa, koska täällä kuitenkin on se tuttu ja turvallinen kulttuuri ja ihmiset.
Vaihtarikavereiden kanssa pidän päivittäin yhteyttä, ja kyllä mulla poikkeuksetta aina tulee itku kun he sanovat kuinka ikävää ja erilaista siellä on ilman mua ;( ..

Niille joita kiinnostaa niin jalka on lähtenyt parantumaan erittäin hyvin ja nyt ollaan puolessa välissä kipsin pito aikaa :D Aika käy kyllä ihan älyttömän tylsäks kun ei nyt ehkä kummiskaan viitti lähtee baanalle viikonloppuna kavereiden kanssa keppien kanssa heilumaan .. Lääkärissä on nyt kuitenkin tullut rampattua kaikissa testeissä kun tuntuu et mun keho on ollut ihan outona jo pidemmän aikaa. Ehkä johtuu vaan kaikesta stressistä tai sitten siellä taustalla onkin jotain? En tiedä mutta ajattelin nyt tutkia asian! Että tuleville vaihtareille tiedoksi, olen aika 99% varma että jokaikiselle tulee joitakin fyysisiä muutoksia vuoden aikana. Toiset lihoo 100 kg (niinkuin minä) ja toiset sit taas laihtuu, toisille puhkee jotku sairaudet ja toisilla taas paranee, toisilla paranee akne ja toisilla pahenee. Kaikki on kuitenkin yksilöllistä, mutta ihan varmasti jotain muutoksia tulee kun on niin erilaisessa ympäristössä ja erilaisen ruokavalion parissa.

Varmaan viikko ennen ku lähin Paraguaysta toteutin sen kysymyspostauksen ja siinä kysyttiin siitä rotary clubista jotain johon sanoin etten voi vastata :D Nyt kun kuitenkin vaihtovuosi on jo ohi niin ei mua enää mikään estele! Paraguayssa, ja oon kuullut että etelä-amerikassa yleensäkkin Rotareiden toiminta on todella epämääräistä. Suomessa Rotaryt ovat aina hyvämaineisia ihmisiä ja käsitykseni mukaan, jonkun pitää suositella kyseisiä henkilöitä jotta pääsevät rotareiksi. Tuolla Paraguayssa ainakin ne Rotaryt saatto olla ihan vaan tavallisia tallaajia. Ei siinä periaatteessa mitään jos ei olisi joku korkea-arvoinen Rotaryherra, mutta tuolla etelässä, tai ainakin Paraguayssa, asiat nyt vaan sattu olemaan niinkin ikävästi, että jos et ole rikas(suoraan sanottuna), sinuun ei voi luottaa :D Tää tuli siellä niin monta kertaa huomattua, että ihan oikeesti niihin ihmisiin ei siellä vaan voinut luottaa. Olin kuullut koko elämäni rotareista pelkkää hyvää, ja yhtäkkiä kohdemaassani Rotaryt olivatkin niitä kehen suunnilleen vähiten pystyin luottamaan..

Jotkut/joku oli toivonut, että jatkaisin vielä bloggaamista, mutten usko että aion enää jatkaa :( Tykkään kyllä kirjoittaa blogia, mutta ei mulla periaatteessa enää oo paljoon kirjoteltavaa joka teitä kiinnostais :D Tein tän blogin just tota vaihtovuotta varten ja sellasena se pysyykin! Voin kuitenkin yhä vastailla kysymyksiin jos haluatte kysyä jotain vaihtovuodesta, tai Paraguaysta. Ja jos joku haluaa niin voin tehdä vielä vaikka yhden postauksen jostain aiheesta joka teitä kiinnostaa!
Kiitos niille jotka on jaksanu seurailla mun vaihtarimatkaa ja toivon todellakin, että mun blogista on ollut hyötyä tuleville vaihtareille :)

Besos Alisa

2 kommenttia:

  1. Sen voin sanoa että ainakin minulle blogin lukeminen oli aina yhtä kiva asia, koko ton vaihtariajan !

    T. Iskä

    VastaaPoista